|
Räpylään uutta tekniikkaa |
|
|
|
|
Kirjoittanut Kati Martinson
|
Urheilusukeltajien johtokunta myönsi 8.3.2010 venejaokselle valtuudet Räpylän navigointitekniikan uusimiseen. Tässä vaiheessa tarkoitus on hankkia veneeseen uusi kaikuluotain, jossa on myös viistokaikutoiminto. Samassa yhteydessä uusitaan plotteri karttoineen sekä VHF.
Kokonaisuutta on myöhemmin mahdollista täydentää AIS-järjestelmällä ja tutkalla, mutta tässä vaiheessa ne eivät hankittavaan kokonaisuuteen kuulu.
Räpylän vanhaa kaikuluotainta on pidetty rajoittuneena ja kipparit ovat kokeneet sen teknisesti puutteelliseksi jopa tunnettujen hylkyjen paikallistamisessa. Hylkyjen etsimisen kannalta tekniikkaa on pidetty vieläkin puutteellisempana. Uudessa järjestelmässä hylyn paikallistaminen esimerkiksi ankkuroitaessa on viistokaikuominaisuuksien ja kehittyneemmän tekniikan vuoksi helpompaa. Sitä voidaan jossain määrin käyttää myös ennestään tuntemattomien hylkyjen etsimiseen.
Plotterin uudistamisen myötä navigoiminen helpottuu ja turvallisuus paranee. Turvallisuutta lisää myös uuteen VHF-järjestelmään sisältyvä hätäkutsutoiminto, joka liittää napin painalluksella lähetettävään hätäviestiin GPS:stä saadut veneen sijaintitiedot. Hätätilanteessa tämä nopeuttaa merkittävästi avun saamista, kun pelastusyksiköt tietävät täsmällisesti mistä hätäkutsu on lähetetty.
Investointien kokonaisarvo ja laitteiston täsmällinen kokoonpano selviävät toimittajien kanssa käytävissä neuvotteluissa. Uuden laitteiston on tarkoitus olla käytössä jo tulevan avovesikauden aikana.
|
|
Viimeksi päivitetty ( 16.03.2010 )
|