A-nuorille uppopallokultaa

Urheilusukeltajien A-nuorten joukkue voitti uppopallokultaa 6.4. Impivaaran uimahallissa Turussa pelatussa finaaliottelussa. Hopealle jäänyt Riihimäen Urheilusukeltajat hävisi selvästi numeroin 6-2.

A-nuorten kultamitali on toinen perättäinen. Viime vuonna nousimme runkosarjan kakkossijalta täpärään voittoon finaalissa. Tänä vuonna hallitsimme runkosarjaa saalistaen sarjassa 28 pistettä, kun kakkoseksi tullut Riihimäki sai vain 19 pistettä. Otso Nurmi palkittiin runkosarjan parhaana korintekijänä, ja voitimme finaalin selvin numeroin. Hieno tulos on seurausta ahkerasta harjoittelusta ja joukkueen hienosta yhteispelistä.

Finaalipeli eteni alusta saakka Urheilusukeltajien hallinnassa. Ensimmäisessä erässä vastustaja ei päässyt montaa kertaa omasta päästään pois, ja erä päättyikin murskalukuihin 3-0. Ottelun ensimmäisen korin teki Urheilusukeltajien Ken Lindqvist pitkän painostuksen jälkeen. Toisen korin teki Totti Nurmi Teemu Lehden syötöstä, näyttävästä läpiajosta tyhjään maaliin. Kolmannenkin maalin teki Totti, tällä kertaa korin juuresta Otso Nurmen syötöstä.

Toisessa erässä vastustaja pääsi hieman peliin mukaan, mutta tämäkin erä voitettiin 3-2. Erän alussa Riihimäen Teemu Pelttari teki US puolustusvirheen vuoksi tyhjään koriin 3-1. Tämän jälkeen tasaista peliä jatkui jonkin aikaa, kunnes Teemu Lehti teki hienosti koko kentän läpiajon pääteeksi numeroiksi 4-1. Tämän jälkeen ei kestänyt kauaa, ennen kuin Mats Nordin teki Teemun syötöstä numeroiksi 5-1, jonka jälkeen vastustaja otti aikalisän. Aikalisän jälkeen Riihimäki pystyi rakentamaan korillemme vielä yhden vaarallisen tilanteen, josta teki maalin ja numeroiksi 5-2. Tähän loppui kuitenkin vastustajan rynnistys, ja peli palautui Urheilusukeltajien selvään hallintaan. Jaakko Poikkimäen hienon karvauksen ja syötön jälkeen Aleksi Mäkelä teki vielä yhden näyttävän läpiajon, ja ottelun loppunumeroiksi siis 6-2.

Finaalipeli löytyy kokonaisuudessaan Youtubesta. Kiitokset joukkueen luottokuvaajalle Matti Mäkelälle.

 US kultamitalijoukkue

US finaalijoukkue 2013. Takarivi: Jon Leskinen, Mats Nordin, Timmi Tuutti, Teemu Lehti, Henri Huttunen, Pyry Veijalainen, Tomi Sakko ja valmentaja Roy Nurmi. Eturivi: Otso Nurmi, Janne Rinta, Totti Nurmi, Ken Lindqvist, Aleksi Mäkelä ja Jaakko Poikkimäki. Runkosarjan otteluissa pelasivat lisäksi Oskari Heimonen, Max Nasib, Peter Nybergh ja Walter Öhman