Seuran veneet kautta aikojen

Räpylä 4 (1971-73)

 

Keväällä -71 Urheilusukeltajat ry:n ollessa 15 -vuotias, sen toiminta oli jo monella tapaa vakiintunut, ja talous oli viimein saatu nousuun. Silloin viimein saatiin ensimmäinen kunnollinen alus.  Kerhon tilaisuus koitti, kun merivartiosto möi nimelliseen hintaan alumiinisen nopeaveneensä NV-6, josta siis tuli Räpylä 4.  

 

Alus oli kaksimoottorinen. Pituus 12m ja leveys 4m tietämillä. Koko keskilaivan täytti kaksi suurta laivadieseliä, joiden akseliveto tapahtui kulmavaihteiden kautta. Alus oli kunnossa ollessaan ollut nimensä mukaisesti nopea. Heti ymmärrettiin, että alkuperäisten koneiden jano olisi ollut hirmuinen. Niinpä kyseiset dieselit myytiin pois ja ostettiin tilalle kaksi kuusisylinteristä Fordia ( a’ 90 hv), jotka asennettiin takaperin aluksen perään takaruumaan, Moottorit asennettiin vetopuoli keulaa kohti siksi, että veneen alkuperäiset kulmavaihteet ja potkuriakselit säilytettiin ennallaan. Potkurien veto kävi siis kulmavaihteen kautta. Niiden ja koneiden väliin tehtiin uudet pitkät vetoakselit takaruumasta keskilaivaan. Teknisesti ratkaisu oli halpa ja hyvä. Se olisi toiminut käytännössäkin, elleivät kyseiset vaihteet olisi olleet yksi aluksen loppuun ajetuista kohteista. Ne kestivät vaivoin uusien koneiden alkuperäistä paljon pienemmät tehot ja pyrkivät kuumenemaan liikaa.  Koska meillä ei ollut kerhokoloa, suunniteltiin entiseen konehuoneeseen johtokunnan salonkia. (Sitä ei koskaan ehditty edes aloittaa) Muille sisätiloille ei tehty muutoksia. Ne olivat viranomaistyyliin karut, mutta hyvin tehdyt.  

 

Muutoin Räpylä 4 oli hyvä vene tarpeisiimme. Yleensä kaikki halukkaat mahtuivat mukaan leireilläkin ja huonolla säällä sisätiloja oli riittävästi. Keulakajuutassa oli neljä kunnollista petiä. Alus oli nopea (yli 12 solmua) ja sen operointi ahtaissa paikoissa oli helppoa kahden moottorin ansiosta. Asentamamme hallintalaitteet olivat nykyaikaiset yhden vivun vehkeet. Ajaminen tosin suoritettiin ulkoa ja siksi ohjaamon eteen lisättiin nopeasti kunnolliset tuulilasit. Merenkulkuvälineenä oli kartta ja kompassi. Uutuutena oli Seafarer-kaikuluotain, joka näytti syvyyden (veneen alla) pyöreän asteikon ympärillä vilkkuvalla punaisella täplällä. Suojattomat vetoakselit ja peräsimet veneen alla saivatkin muutaman kerran kokea kipeästi merenpohjan kovan kosketuksen ja taas paloi rahaa.

 

Eräs näistä tapauksista aiheutti melkoisen skandaalin, kun kävi ilmi, että haverin sattuessa PJ ystävineen oli lähtenyt huviajelulle. Siitä saakka on kerhossa ollut tarkat säännöt aluksen käytön suhteen. Toinen tulevaisuuteen vaikuttaviin päätöksiimme syntyi myös tämän veneen aikana.

 

Ahvenanmaan leirillä 73 kannelta putosi täydessä vauhdissa parivuotias lapsi. Lapsen isä huomasi putoamisen ja hyppäsi perään. Kerran lapsen pää vilahti näkyviin peräaallon takaa ja siitä isä sukelsi alas ja kuin ihmeen kaupalla löysi pudonneen. selvittiin säikähdyksellä. Siitä saakka on mukanaolijoilta vaadittu pelastusliivit ja hyvä niin.  

 

rapyla4

Kaksi Fordia veivät yhteensä 40-50 l/h polttoainetta, joka tuntui kerhon taloudessa ja maksavien sukeltajien kukkarossa. Tämä vielä olisi siedetty, mutta muut ylläpitokulut alkoivat hiljalleen selvitä meille. Toinen loppuun ajettu osa nimittäin oli aluksen runko. Se oli koottu alumiinilevyistä niittaamalla. Se vuoti ja niittejä irtoili tai oli käynyt väljäksi. Puhuttiin, että jos sen korjaisi hitsaamalla, siitä tulisi hyvä. Alumiinin hitsaus oli tuolloin harvinaista. Arveltiin, että koko rungon käsittelyyn varamme eivät mitenkään olisi riittäneet. Edes uusista kulmavaihteista ei vakavissaan keskusteltu. Niinpä 1973 heti Eckerön leirin jälkeen Räpylämme matkasi Ruotsiin. Kauppa oli sillä tavalla hyvä, että saimme aluksesta rutkasti voittoa.


rapyla5