Seuran veneet kautta aikojen

 


Räpyla7

Räpylä 7 

Räpylä 7 (ostettu 1986, myyty 1995) oli uuden ajan airut. Se oli suhteellisen uusi ja hyväkuntoinen lasikuituvene, tyypiltään Naviga 10 ja voimanlähteenään 88 hv Perikins meridiesel. Matkanopeus sillä oli lähes kymmenen solmua, tai suurellakin kuormalla yhdeksän, eli marssivauhti kasvoi vanhaan verrattuna peräti 50%. Sukeltajia sillä kulki hyvin parikymmentä.

Kyllä se maksoikin. Vanhasta veneestä saatiin parikymmentätuhatta, kun uusi maksoi täydet sata tuhatta. Mutta eihän 80-luvun loppupuolella oltu köyhiä eikä kipeitä. Rahaa sai pankista kun pyysi, ja väliraha katettiin velalla.

Veneen vaihduttua luonnollisesti sukellusaktiivisuus kasvoi moninkertaiseksi. Kun kutosella tehtiin paljon retkiä, joilla sukeltajia oli tasan kaksi (jotta saatiin sukelluspari täyteen), Räpylä 7:llä kulki säännöllisesti kuljetttaen toistakymmentä sukeltajaa. Huikeimpia tapahtumia olivat tietysti sukellusleirit. Vaikka leireillä yleensä oli apualuksiakin, kuten terästroolari Ara, Räpylään kyllä tungettiin porukkaa aina enemmän kuin tarpeeksi. Esimerkiksi vuonna -88 Rosalan leirillä Spartalla sukelsi Räpylältä noin kolmekymmentä sukeltajaa. Sukeltaminen muistutti ruuhkabussia: eteenpäin käytävällä, eteenpäin käytävällä, paitsi että käytävänä oli laskeutumisköysi ja Räpylän sukellustikkaat. Perähytissä matkustettiin kirjaimellisesti kaverin kantapää suussa.

Räpylä VII oli teknisesti laadukas ja luotettava vene. Mitä nyt joskus merikytkimen kanssa oli hankaluuksia mm. Kotkan satamassa, kun konetta ei saanut vapaalle ja ympärillä pyöri miljoonan markan veneitä. Kiville sillä ajettiin harvakseltaan, mm. brittiläisten merisotilaiden kanssa, mutta vain kerran porkkalassa -87 piti komentaa sukeltajat työntämään. Sen verran fiksu oli konstruktio, että normaalit kivilläkäynnit raaputtivat vain kevyesti kölirautaa.

Räpylä oli takahyttivene. Tästä seurasi, että huonolla säällä, kun kaikki tahtoivat matkustaa sisällä, alus kulki keula pystyssä kuin soutuvene, jota yksi ajaa takatuhdolta perätuupparilla. Kauniilla ilmalla kaikki puolestaan tunkivat kannelle ja alus kulki keula kyntäen, potkuri tuskin veteen ylettyen.Paatin moottorin konekoppa oli vuoraamaton. Meteli sisällä oli siis kova, mutta siihen oli totuttu jo kuutosen aikana. Sen koneen pauhussa ei kuullut edes omia ajatuksiaan.

Vene ostettiin silloiselta jäseneltämme, ammattikalastajaksi ryhtyneeltä Kari Saikkoselta. Pastori kävi hänen kanssaan kerran retkellä. Veneen nimi oli silloin Pandora. Havaittuaan veneen hyväksi ja Saikkosen perheelle turhan työkalumaiseksi hän ehdotti kaupantekoa, joka siis myöhemmin toteutuikin. Ennen sukeltajien varusteita Pandora kulki parhaimmillaan 14 solmua. Sen pohja oli puoliplaanarimallinen, eli kantava perä salli ajaa runkonopeutta kovempaa. Toisaalta se kaikkien puoliplaanarien tavoin oli herkkä kuorman määrälle ja sijainnille. ”läskitrimmiä!” oli erittäin yleinen komento. Siitä ei olla pääsy eroon kahdeksikossakaan; onhan sekin puoliplaanari ilman trimmilevyjä.

Räpylä 7:lla on ollut kaksi naispuolista kipparia, Mari, (Iris Isomäki) ja Katariina Kuisma, Tässä asiassa kahdeksikolla pitäisi joutuin tehdä parannus.